tiistai 15. huhtikuuta 2008

Metsien mies ajaa Tunturilla




Metsien miehet ovat aina kuuluneet Tunturin mainoskuvastoon. Vaikeakulkuisessa maastossa metsätyöläiset ottivat kolmen vaihteen ansiosta käteväksi kulkuvälineeksi havaitun Tunturin omakseen. Vuonna 1965 Tunturipyörä aloitti Pioneer-moottorisahojen maahantuonnin ja niinpä Tunturin huolto- ja esittelytilaisuuksissa huollettiin samalla myös moottorisahat. Metsäradion kuuntelijoille tutun "Jätkän humpan" levyttänyt Eki ja Mutkattomat teki 2006 "Metsäkämppä, pihkaniska ja pappatunturi"-nimisen kappaleen, jossa muistellaan tätä aikaa.
Kuvat vuosien 1961 (alhaalla), 1964 ja 1966 esitteistä.


perjantai 11. huhtikuuta 2008

Muistatko kesän 67...


Mainoskuvissa Tunturilla oli toistuvia teemoja: metsuri tai kalastaja/metsästäjä, Sportilla ajeleva nuorukainen joka oli joko pallokentällä kavereidensa kanssa tai tyttöjä vikittelemässä, postinjakaja ja kuten tässä, rantaelämää viettävä nuori pari. Pariskuntakuvassa sai samalla helposti kaksi mopoa yhteen kuvaan.
Ylempi telttailukuva vuodelta 1967, alempi 1966.




torstai 10. huhtikuuta 2008

Juice Leskinen : Vauhtikone (1976)


Ei Tunturi markkinoinnissaan pelkästään painotuotteihin ole luottanut. Vuonna 1976 Juice Leskinen valjastettiin markkinoimaan Tunturia 7 tuuman singlellä. A-puolelle tuli Vauhtikone ja B-puolelle vanhempi kappale Jyrkiboy (Love Records TUNT 1). Aikaisemminhan Juice oli laulanut jo Einarin polkupyörästä ja Napoleonin moposta (1974).
Leskinen oli saanut tilaustyön tehdä kappaleen Tunturi-mopoa mainostamaan. Alunperin hänellä oli varsin vapaat kädet kappaletta tehdessä, mutta tekstin nähtyään eivät tilaajan edustajat Tunturilla olleet kovinkaan ilahtuneita. Esimerkiksi rivit "ehdit kurviin ennen kuolemaa" tai ilmaisu "speed machine" (kilpailija-Soliferilla oli mopo nimeltään Solifer Speed) tökkivät. Leskinen joutuikin kirjoittamaan annettujen ohjeiden mukaan uudet sanat, mutta hänen oma kiinnostuksensa projektiin katosi muutosten myötä. Myyntiin tämä single ei koskaan päätynyt vaan sitä jaettiin Tunturi-tuotteiden ostajille vuonna 1976.
"Vauhtikoneen jalkojen väliin kun saa, niin viihtyy
Ehdit kurviin ennen polkijaa, se kiihtyy … "


Tunturi Sport -61


Laitetaanpa vielä tuo Sportinkin kuva 1961 esitteestä.

1961 esitteen sisäaukeama

Tämän 4 osaan taitellun 1961 esitteen kansi olikin jo tuolla edellä. "Toiveittenne matkakumppanin" sisäaukemalla Tunturi-61 esittely. Toisella puolella lisäksi Tunturi-polkupyöristä, huollosta ja Sportin kuva.

Tunturi Sport (TM 10/1962)







Lukemista sadepäiväksi. Tunturi käytti mainonnassaan myös tätä lyhennelmää Tekniikan maailman artikkelista, joka alunperin oli julkaistu numerossa 10/1962. Loppupäätelmissä Tunturi Sport sai lehdeltä arvion "luokiteltava onnistuneeksi kompromissiksi".